Epäilyksiä

Ennen kuin aloimme olemaan yhdessä vaimoni kanssa yhdessä, ajatus lapsesta oli kaukainen. Itseasiassa sellaista ajatusta ei ollutkaan. Minullahan on sairaus, jossa eliniän ennuste on huono. Minähän tarvitsen itsekin apua 24 h/vrk, joten  kuinka voisin huolehtia jostain pienestä liioin.

Vielä häittemme jälkeenkään 2009 en oikeastaan uskonut, että meistä voisi tulla vanhemmat. Veljeni perhe tosin oli saanut esikoisensa edellisenä vuonna ja sain kunnian olla kummi. Tuolloin tietysti pieni kipinä oli herännyt, mutta mitään konkreettista uskoa isyyteen ei ollut. Keskusteluja vaimoni kanssa asiasta oli, mutta pitkään sai hän uskotella minunkin kykenevän asiaan. Pitkin vuotta ajatus kuitenkin kypsyi ja päätimme lähteä yrittämään. Olihan meillä ystäviäkin, jotka vammastaan huolimatta olivat saaneet lapsia ja pärjännet. Miksemme mekin?

Kun perinteiset keinot eivät sitten onnistuneet, päätimme hakeutua hedelmöityshoitoihin. Emme uskoneet, että voisimme joutua keskelle asennemyrskyjä, valitusta aluehallintovirastoon, nöyryyttäviä psykologin kanssa keskusteluja ja muita negatiivisia asioita. Jouduimme todistamaan kykeneväisyytemme vanhemmiksi.

Valitusprosessimme aikana siskoni ilmoitti odottavansa kaksosia. Asia oli iloinen, olimme onnellisia heidän perheen puolesta. Samalla asia myös kirpaisi: koemmeko koskaan samaa onnea? Veljeni perhe odotti yhtäaikaa toista lastaan.

Valituksemme tuotti kuitenkin tulosta ja pääsimme odotettuihin hoitoihin. Ennen alkua sairastuin kuitenkin keuhkokuumeeseen,  joka tappoi kaikki sukusoluni. Pelkäsin kaiken romahtavan ja kuolemaa. Ensimmäinen hoitokerta ei siis tuottanut tulosta, joka luonnollisesti oli shokki. Päätimme vaimoni kanssa satsata kaiken peliin, kokeilla kaikkia vippaskonsteja. Jos emme toisella kerralla onnistuisi, meitä ei olisi tarkoitettu vanhemmiksi ja keskittyisimme vain ihaniin kummilapsiimme.

Vuoden alussa minulle tehtiin trakeostomi, kun hengitykseni oli vaikeutunut jo liikaa. Se toi jatkoaikaa elämälleni ja samalla lisää haluja isyyteen. Aloin voimaan paremmin. Huhtikuussa hoidot numero 2 aloitettiin ja sitten palaset loksahtivat paikoilleen. Alkoi jännittävä odotusaika ja kaiken mentyä loistavasti, meillä on nyt suloinen tytär. Meidän pieni ihme!

Hieman stressiä vielä aiheuttaa se, että pystynkö olemaan läsnä tarpeeksi lapselleni ja osaanko ohjeistaa avustajani oikeaanlaiseen lapsenhoitoon. Lisäksi joudumme vielä taistelemaan Vantaan vammaispalvelun, sillä vaimoni hakiessa lisää avustajatunteja itselleen, kaikki meni päälaelleen  ja minulta aiotaan vähentää  elintärkeitä avustustunteja. Vanhemmuuteemme on nyt sekoitettu kaikki, lastensuojelua myöten.

Taistelu siis jatkuu…

Tämän kirjoituksen biisi on: Mariah Carey ja Whitney Houston – When You Believe.

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Epäilyksiä

  1. Onnea paljon teille tyttären johdosta.Itsekin 15vuotiaan dychennepojan äitinä tiedän miten paljon joudumme panostamaan,että saisimme pojillemme kaiken avun mikä heille kuuluu.Aina ei edes jaksa taistella,mutta teille nostan hattua,että jaksoitte.Vielä kerra ONNEA!
    T.Pirjo Vanhala

  2. En tiedä, tai tiedän kumminkin, veljelläni ollut Duchenne. Tiedän sairauden, liki perinpohjin, myös Duchenne-ihmisten kanssa paljon työskennelleenä. Jos laspen vanhemmat ovat ylpeitä tyttärestään, niin voin kertoa, että myös minä olen ylpeä teidän perheestä. Kovan tien olette varmasti kaikinpuolin kulkeneet, oletettavasti lastensuojelu puuttui asiaan, mutta te varmasti pystytte todistamaan heille, että teistä on vanhemmiksi. Sairaus ei ollut este saada omaa lasta, näin ollen sairaus tuskin on este myöskään lapsen kasvattamiselle. Toivottavasti myös Vantaan kaupunki ymmärtää, että teille henkilökohtainen apu ja sen tarve on suuri. Se on myönnettävä teille, halusi kaupunki tai ei. Taistelkaa oikeuksistanne! Katsokaa tytärtänne, se antaa voimaa, ja se voima kantaa uskomattoman pitkälle! Onnea ja Tsemppiä!

  3. Koskettava kirjoitus! Onnea perheenlisäyksesta ja vauvan tuoksuista arkea teille. Hyvä että ette antaneet periksi.

  4. Paljon onnea ♥ Toivoisin ettei teidän tarvitsisi käyttää aikaa turhiin taisteluihin vaan se aika käytettäisiin kuinka teitä voi parhaiten tukea matkallanne perheenä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s