Tärkeysjärjestys

Männä viikonloppuna matkustimme ensimmäistä kertaa vauvamme kanssa. Sähköpyörätuolisalibandyturnaus järjestettiin Turussa, jonne joukkueemme osallistui. Pientä jännitystä ennen reissua herätti kuinka tyttö viihtyisi autossa 2 tunnin reissun ajan. Oli lapsi kuitenkin ollut autossa aiemmin, mutta nyt oli kyse pitemmästä matkasta. Ajattelimme selviytyä sillä käyttöön otettu tutti antoi merkkejä siitä, että vauva pysyisi rauhallisena pitempään. Näin kävikin ja matka sujui yli odotusten. Koko reissulla mukana olleista anopista ja hänen miesystävästä oli suuri apu. Etukäteen mietteitä herättänyt matkustaminen pienokaisen kanssa sai vahvistuksen: se on hyvinkin mahdollista. Ehkä pääsemme Müncheniin elokuussa…

Itse turnauksessa joukkueemme alisuoritti ja viikonlopusta jäi siinä mielessä huono maku. Tappion jälkeen hyvä ystäväni, joka pelasi vastustajan riveissä, tuli suivaantumiseni keskellä vilpittömästi kertomaan mitä minulla on. Matseja tulee ja menee, mutta ei ihmeitä. Eipä enää jaksanut enää masentaa, kun katselin tytärtäni.

Tämän kirjoituksen biisi Jeff Buckley – Hallelujah.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Tärkeysjärjestys

  1. Ihania tuleviakin reissuja teille. Olette mahtava perhe:) Sinulla on kaksi aivan ihanaa prinsessaa lähelläsi. Tsemppiä ja ilon hetkiä matseihinne 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s