Lomalla viimeinkin

Olen ensimmäistä kertaa kesälomalla sitten kouluvuosien. Pidän myös putkeen isyyslomaa, joten loppukesällä tehdään paljon asioita perheen kanssa. Isyysloma onkin yksi asia, jonka viettämiseen en ollut uskonut. Nyt sitten sitä vietellään.

Mitä sitten näin pienen kanssa voi tehdä, kun moni konsepti ja käsite ei ole vielä hallussa. Tietysti huomio kiinnittyy nopeasti uusiin asioihin ja riemua riittää. Kaikkea täytyy yrittää koskettaa ja toki maistaa. Nyt tätä kirjoittaessa on koettu yhdessä jo merimatka Tallinnaan. Tiistaina, vaikka lapsi on jo lentänyt, lähdemme tällä kertaa koko perhe yhdessä Müncheniin. Matkailu avartaa jo nuorella iällä, vaikka käsitys maailmasta on vielä pientä.

Tänään mietin, että miten lohdutan lastani kun häntä sattuu. Konkreettisesti tänään oli tuollainen tilanne kun kesken istumaharjoitusten horjahduksen jälkeen kolahti. Onneksi tyttö selvisi naarmuilla. Aika paljon tilanteen jälkeen sitä oli itseensä pettynyt ja syytti itseään. Tietenkin tuollaisia tulee eikä kolhuja voi välttää. Kysyin kuitenkin itseltäni, miksen ollut tarkempi ja huolellisempi. Tästä kuitenkin oppii ja säikähdyksellä selvittiin. Pahemmalta tuntuu se, että on hankalaa antaa se välitön lohdutus. Ehkä sitten myöhemmin…

Loppu hyvin, kaikki hyvin kai. Huomenna sitten reissuun Müncheniin koko lössi.

Tämän kirjoituksen biisi on Johnny Cash – You are my sunshine.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Lomalla viimeinkin

  1. Kolhut kuuluu elämään ja lapset ovat niin elastisia että ei ne itseään pysty pahasti loukkaamaan. Itse kannustan jälkipolviani enemmänkin hurjastelemaan jotta turha arkuus karisisi pois. Hyvää matkaa teille ja Suomi voittoon.

  2. Kiitos hyvästä blogista! Itse käyn juuri läpi tutkimusrumbaa, viimeisin dignoosi on G71.9 määrittämätön primaarinen lihassairaus, eli ei siis mitään varmaa oikeastaan vielä. Lääkärit ja minä itsekin olemme jo aika varmoja diagnoosista. Kyseinen sairaus periytyy 50%:n todennäköisyydellä. Kyllähän tässä on tullut mietittyä, että onko minulla oikeus lisääntyä. Mitä jos lapsi saa tämän saman sairauden, jos hän saa sen näin niin kuin minulla niin ei sitten mitään, mutta kun vaihtelu on suurta… Mitä muut ajattelee? Pystynkö mä hoitamaan sitten joskus lasta?

    Uskon, että siellä puolella ruutua on mietitty näitä asioita vielä paljon enemmän. Oma tilanteeni on se, että kukaan ei voisi uskoa, että minulla edes epäillään mitään sairautta (fyysinen kunto on keskivertoa paljon parempi ja voimaakin löytyy reippaasti (vielä 😉 ) ja tietenkin minulla on tuo terve mies tukena 🙂 Mutta kun tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, tämä voi kuulemman edetä rysäyksinä (tosin, eipä sitä tiedä kukaan.. voihan joku ”tervekin” joutua kolariin ja halvaantua, vaikka olisikin jo äiti/isä).

    Ehkä mäkin annan vaan elämän kuljettaa ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s