Irrallisesti

  • Vuosi on miltei vierähtynyt isänä. Vieläkään sitä fiilistä ei sanoin voi kuvailla. Se hämmentää joka päivä. Tässä odotelllaan vain milloin tyttären käveleminen alkaa. Ylös nouseminen jaloilleen sujuu sen verran mallikkaasti, että päivästä voidaan jo aloittaa vedonlyönti.
  • Sydän hieman syrjällään jään kotosalle kun tytär äitinsä kanssa lähtee lyhyelle New Yorkin reissulle. Vaimo toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja näkee Mariah Careyn joulukonsertin. Kyllähän siellä kaikki menee hyvin, mutta eniten mietityttää kuinka jetlagista toipuminen sujuu. Meneekö ajantaju aivan sekaisin ja nukkumaan mennään miten sattuu. Tätä kirjoittaessa menomatka oli sujunut hyvin.
  • Talossa on hiljaista. Ei kuulu tuttua tuhinaa ja tohinaa. Sanotaan, että nauti yksinolosta. Ei se kuitenkaan niin mene välttämättä. Mieluummin olisin perheeni kanssa.
  • Joulu lähestyy vääjäämättä. Nyt on aika juhlia lapsen ehdoilla. Vielähän tytär ei kauheasti tule muistamaan tapahtumista. Toivottavasti lämmin tunnelmamme ja ensimmäinen joulu sisareni perheen kanssa jättää edes positiivisen muistojäljen. Luulenpa, että serkkupojat opettavat riehumisen taidon ja hurjat leikit odottavat.
  • Ennen varsinaista joulun juhlintaa on ollut mukava muistaa kummeja ja muita ystäviä. Tämä vuonna lahjoitimme tyttäremme kanssa itse tehtyjä asioita. Väsäsimme mm. seuraavaa:

”Maistuis varmaan sullekin….”

  • Blogin kirjoittaminen on ollut hieman haasteellista viime aikoina. En oikein ole tiennyt mihin suuntaan lähtisin kirjoittamisessa. Tuntuu, että junnaan paikallani ja tekstiä syntyy vaan rakkaitteni poissa ollessa. Ikävästä syntyy eniten tekstiä.

Ensi vuoden puolella voisi uudistua. Tämän kirjoituksen biisi on: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Kehtolaulu

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Irrallisesti

  1. Tervehdysluin perheestänne ihanan ( kamalan?) jutun IT-lehdestä, tosin taisin nähdä jo aiemminkin jonkun toisen lehden tarinan, kun kuvat tuntui tutulta. Kamalan tuosta jutusta teki se, että itsekin sossutätinä kyllä havahduin noihin asenteisiin. Kun vammaispalvelulaki on täynnä ns. joustavan lainsäädännön käsitteitä, tarpeellinen, välttämätön jne, joita tulkitaan. Tosiasia on se, että laki antaisi mitä vain oikeuden tehdä ja minä raukka vietän päiväni miettien , miten kunnan ei tarvitse maksaa sitä. Karrikoiden. Tuntui niin hävyttömän tutulta tuo asenne sosiaalitoimessa, että jos mitään muuta jarrua ei keksitä, niin vedotaan vaikka lastensuojeluun…
    Oli tosi ihana lukea, että olette jaksanut taistella ihmisen perusoikeudesta perheeseen, ja etenkin, että terveydenhuolto on kuitenkin hyvin ”normaalisti” antanut palvelua. Allekirjoitan täysin tuon sosiaalipuolen vanhoillisuuden tässä. Oikeastaan kieroutunut huumorini jo miettii sekalaisen ilon vallassa niitä kotikäyntejä, joita jatkossa tehdään sateenkaariperheiden lasten tukemiseksi, kun ne isän ja äidin roolit eivät pädekään.. hähää. Vaimosi sanoi lehdessä, että vaatimusten takia teitä alettiin pitämään vaikeina asiakkaina. Tämä on varmasti totta, mutta ehkä se vaikeus on meidän työntekijöiden asia ylittää.
    Kun pohdit Blogissa aihetta eteenpäin, niin positiivisessa hengessä opetusta voisi jakaa sinne sossupuolen suuntaan. Oisiko joku suunnattu kirjoitus mahdollinen tms. Syyttely ei tuo tulosta , mutta voisihan siinä muutama silmä avautua ihan vain arjesta kertomalla?
    Ihanaa vanhemmuutta ja lapsijoulua. t Sossu-Sanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s