Pelkäisinkö pimeää?

Jonkun aikaa sitten olin tässä kotosalla ja sovittiin, että avustajani lähtee hoitamaan yhtä asiaa. Tämä nyt ei ollut mikään uusi juttu, sillä olen ollut yksin ennenkin. En kuitenkaan pärjäisi ilman 24/7 avustajaa, mutta pieniä aikoja uskallan olla itsekseni. Nyt kävi niin, että viisi minuuttia avustajan lähdettyä horjahdin jostain syystä pahasti sivulle. Niskassa kun ei ole juuri mitään lihaksia niin jouduin roikuttamaan päätäni erittäin epämukavasti.

Lopulta 20 minuutin via dolorosa tuntui ikuisuudelta ja siinä tuli ajateltua kaikenlaista. Mietin oliko tämä nyt tässä ja antaako niskanikamat lopullisesti periksi. Sitten kuitenkin selvisin tästäkin. Jälkeenpäin tuli murheellinen olo. Onko elämäni näin ohuesta langasta? Voinko enää jäädä minuutiksikaan yksin? Ajatuksista huolimatta ei tapahtumista jäänyt traumoja. Olen vaan ollut varovaisempi ja tarkempi. En voi kuitenkaan väittää etteikö tämä jättänyt jälkeä.

En pelkää pimeää enkä kuolemaa, sillä tiedän kaiken olevan vain energiaa.

And I felt myself going. I was in a great deal of pain. It was a very frightening experience I began to slip. I just started to feel myself going, and I remember trying to hold on “I’ll be ok, I’ll be ok” and it got to a point where I just couldn’t. And everything began to just become very quiet and I can remember with every ounce of strength I had, I wanted to say goodbye to my wife. It was important to me. And I did, I remember just turning my head and looking at her and saying: “I’m gonna die” “Goodbye Joan”, and I did… It was then that I experienced… experienced what we call a near death experience, for me there was nothing near about it, it was there. It was a total immersion in light, brightness, warmth, peace, security. I did not have an out-of-body-experience, I did not see my body or anyone about me… I just immediately went into this beautiful bright light. It’s difficult to describe, as a matter of fact it’s impossible to describe, verbally it cannot be expressed, it’s something which becomes you and you become it. I could say that I was peace, I was love, I was the brightness, it was part of me.

Tämän postauksen biisi on Anathema – Internal Landscapes

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.